Opiskelijoiden työharjoittelu vuonna 2012
Tiedekunnan työharjoittelukäytäntö muuttuu
Tiedekunnan työharjoittelumalli muuttuu. Kaikki harjoittelupaikat ovat itse hankittavia, eli poikkeuksena vanhaan käytäntöön, tiedekunnan suoraan tukemia paikkoja ei ole. Ennen harjoittelupaikan hakemista opiskelijat hakevat tiedekunnan harjoittelutukea. Myös laitokset ja valtionhallinnon työpaikat tarjoavat omia paikkojaan haettavaksi. Opiskelija voi itse päättää, hakeeko laitoksen paikkaa vai jotain muuta paikkaa.
Harjoittelutuki
Harjoittelutukea haetaan lomakkeella, jonka saa tiedekunnan kansliasta ja tältä nettisivuilta. Harjoittelutuen suuruus on 1300€. Harjoittelutuen saa enintään 96 opiskelijaa. Kunkin laitoksen opiskelijoille varataan vähintään 10 rahoitettavaa / laitos, laitokset asettavat hakijat järjestykseen. Loput paikat ovat kiintiöimättömiä ja ne jaetaan laitosten kiintiöiden ulkopuolelle jääneille.
Harjoittelutuen saajaksi ei valita opiskelijaa, joka on ollut jo aikaisemmin yliopiston rahallisesti tukemassa harjoittelupaikassa tai esim. tutkimusavustajana. Harjoittelutuen myöntämiseen vaikuttavat mm. seuraavat tekijät:
- oman alan työkokemuksen puute
- motivaatiokirje
- esitetty työnhakusuunnitelma
- opintojen eteneminen ja opintomenestys
Käytännöt ja aikataulut
Harjoittelutuen hakuaika on 7.12.2012 - 2.1.2012. Hakemukset palautetaan tiedekunnan kansliaan 2.1.2012 klo 14.00 mennessä, jolloin postitettujenkin hakemusten on oltava perillä. Harjoittelutukea hakeneita tiedotetaan harjoittelutuen saamisesta helmikuun alussa.
Opintoneuvoja informoi harjoittelutuen saaneita kaikista tarjolla olevista harjoittelupaikoista. Harjoittelupaikkoja ilmoittavat sekä laitokset että ulkopuoliset tahot. Muiden kuin tiedekunnan ilmoittamien paikkojen osalta opiskelijan on varmistettava harjoittelupaikan soveltuvuus ennakkoon tiedekunnasta.
Harjoittelutuen saaneen opiskelijan on etsittävä harjoittelupaikka toukokuun loppuun mennessä. Harjoittelupaikka vahvistetaan harjoittelusitoumuksella, jonka allekirjoittavat työnantaja ja tiedekunta.
Opiskelija voi perustellusta syystä hakea lisäaikaa harjoittelupaikan hankkimiseen. Mikäli harjoittelutuen saanut opiskelija ei ole toimittanut harjoittelusitoumusta toukokuun loppuun mennessä, katsotaan opiskelijan luovuttaneen harjoittelutuen takaisin tiedekunnalle. Käyttämättä jääneet harjoittelutuet vapautetaan opiskelijoiden vapaasti haettavaksi. Mahdollisista ylijääneistä harjoittelutuista tiedotetaan erikseen kesäkuun alussa.
Harjoittelupaikka
Työharjoittelupaikan on oltava opiskelijan opintoalaa tukeva. Harjoittelun tehtävien tulee olla aidosti sellaisia, jossa opiskelijoilta ei edellytetä merkittävien tehtävien suorittamista vaan niiden opettelemista. Tämän vuoksi harjoittelijan minimipalkkaus voi olla alle kaikkien palkkausjärjestelmän mukaisten tasomäärittelyjen.
Harjoittelijalle maksettavan minimipalkan tulee olla vähintään vuosittain tarkistettava Kelan työssäoloehdon täyttävä vähimmäispalkka (1103 € vuonna 2012). Tiedekunnan tukeman harjoittelun pituus voi olla 2-6 kk. Harjoittelijan on oltava koko harjoittelun ajan työ- tai virkasuhteessa työnantajaan, eikä työnantaja voi maksaa palkkaa apurahana.
Muu työharjoittelu
Mikäli et saa harjoittelutukea tai et halua hakea sitä, voit luonnollisesti siitä huolimatta hakea itsellesi harjoittelupaikkaa. Mikäli harjoittelu on opintoalaasi tukevaa työntekoa, voit saada siitä tutkintoosi sisällytettäväksi opintopisteitä oman laitoksesi käytäntöjen mukaisesti.
Lisätietoa
Lisätietoa työharjoittelusta voi kysyä opintoneuvoja Tuomo Liljenbäckiltä (opo-ml@utu.fi, 02 333 5604) tai opintopäällikkö Tiina Mäkyseltä (info-ml@utu.fi, 02 333 5602) tai oman laitoksesi työharjoitteluvastaavalta.