Huippukoulutusta ja akateemista vapautta
Turun yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa opiskelee yli 4200 opiskelijaa. Uusia opiskelijoita valitaan vuosittain noin 500.
Tiedekunnassa annettava opetus pohjaa korkealaatuiseen tutkimukseen. Lukuisat sivuainevaihtoehdot myös muista tiedekunnista antavat vapaat kädet tutkinnon räätälöintiin. Toimivat kansainväliset suhteet mahdollistavat opiskelijavaihdon eri puolille maailmaa. Opintojen suorittamisen ohella elämään kuuluvat tietysti myös opiskelijaelämä ja esimerkiksi ylioppilaskunnan sekä ainejärjestöjen kautta saadut uudet ystävät.
Tutustu alla tiedekunnan opiskelijoiden kertomuksiin opiskelustaan, opiskelijaelämästä ja uravaihtoehdoistaan.
Opiskelukertomuksia
- Biologiaa kovalla sykkeellä
20-vuotias Tommi Sundell on biologian koulutusohjelman ensimmäisen vuoden opiskelija. Oikean opiskelualan löytyminen ei kuitenkaan ollut Tommille...
- Monen mutkan kautta matemaattiselle alalle
Virve Hirsmäki, 25, opiskelee ensimmäistä vuotta fysikaalisten tieteiden koulutusohjelmassa. Virve on kotoisin Pohjois-Savosta Iisalmesta, mutta tie...
- Matematiikka ja opiskeluelämä veivät etsijän mennessään
- Tarkoitukseni oli tulla matematiikalle vain vuodeksi, ikäänkuin tutustumaan opiskeluun ja päättää sen jälkeen mihin haluaisin hakea. Matematiikka,...
- Maantieteen opiskelijalla on monta rautaa tulessa
Anna-Kaisa Karppanen on neljännen vuoden opiskelija, jonka pääaineena on maantiede ja sivuaineena biologia. Hänen tavoitteenaan on valmistua näiden...
- Väreistä tämä kaikki lähti
Luonnontieteiden kandidaatti Emilia Harju opiskelee pääaineenaan kemiaa. Nyt opintojeni loppuvaiheessa olen työskennellyt täysipäiväisesti...
- Ekologian opiskelija nauttii akateemisesta vapaudesta
- Opiskelu on ollut erittäin antoisaa, koska olen päässyt lukemaan alaa, joka on aina kiinnostanut minua, sanoo Jaakko Ilvonen, 25. Hän opiskelee...
- Ainejärjestöt pitävät opiskelijan puolta
Ainejärjestö on opiskelijan edunvalvoja, joka huolehtii siitä, että opiskelijalla on kivaa sekä opiskelun aikana että niiden ulkopuolella, sanoo...
- Fysiikan opiskelijalla on pallo hallussa
Noora Kärpijoki on 24-vuotias jalkapalloilija ja fysiikan opiskelija: - Pelaan jalkapalloa Naisten liigaa pelaavassa Turun Palloseurassa. Kausi 2009...