Kaupunkitutkimus

 

Kaupunkimaantiede on kiinteä ja perinteinen osa laitoksen tutkimustoimintaa ja siihen kytkeytyy sekä kaupunkijärjestelmien että kaupunkien sisäisen rakenteen tutkimusta.

Laitoksen kaupunkitutkimuksen teemoja ovat esimerkiksi kaupunkirakenteessa tapahtuvat muutokset, kaupunkiuudistus, kaupunkimuutoksen taustalla olevat toimijat ja ristiriidat, kaupunkiympäristön kokeminen ja kaupunkiluonto sekä näiden yhteydet kaupunkipolitiikkaan ja kaupunkisuunnitteluun. Tutkimuksen keskeisiä kohdealueita ovat Varsinais-Suomen alueella sijaitsevat kaupungit. Perustutkimuksen ohella vahvuusalaan liittyvät myös erilaiset kaupunkisuunnittelun asiantuntijatehtävät.

Maantieteen laitoksen kaupunkitutkimusta vahvistaa verkottuminen kansainvälisissä tutkijaryhmissä ja tutkimusohjelmissa sekä kaupunkitutkimuksen kansainvälisten kokousten ja intensiivikurssien järjestäminen.

Tutkimuksen ja koulutuksen yhteys on kaupunkimaantieteessä läheinen. Kaupunkimaantieteen opetusta tarjotaan sekä peruskoulutuksessa että jatkokoulutuksessa. Alalta on valmistunut lukuisia laajoja tutkimuksia 1960-luvulta lähtien.

Ryhmiä ja hankkeita:

Human geography research group

LogOn Baltic

Urban industrialisation, environment and society

Turku urban climate reserach project


Kaupunkitutkimuksen yhteyshenkilö:

Professori Harri Andersson
harri.andersson@utu.fi
(02) 333 5589

26.05.2009 13:49 Päivi Kymäläinen