KANSAINVÄLISYYS

CHEMISTRY, CHEMIE, CHIMIE, KEMIA, KEMI, KJEMI, QUIMICA, CHIMICA...

OLITPA MISSÄPÄIN MAAILMAA TAHANSA, KEMIA ON AINA SAMAA.

Päästyään opiskelemaan kemiaa opiskelijalla on mahdollisuus suorittaa osa opinnoistaan myös ulkomailla siten, että siellä suoritetut opinnot voidaan hyväksyä osana suoritettavaa tutkintoa. Olemassaolevien ohjelmien puitteissa (mm. Sokrates / Erasmus / Nordplus) voi opintoja suorittaa esimerkiksi Pohjoismaissa ja kaikissa EU-maissa. Ko. opintoihin voi saada myös apurahan.

Lisäksi on mahdollista myös muiden vaihto-ohjelmien ja -sopimusten puitteissa opiskella käytännössä lähes missäpäin maailmaa tahansa. Viime aikoina Turun yliopiston kemian laitokselta on käynyt opiskelijoita tekemässä erikoistyönsä (lopputyönsä) esimerkiksi Belgiassa, Italiassa, Saksassa, Unkarissa, Ranskassa, Ruotsissa ja Kanadassa.

Pakollisena osana opintoja suoritettavan työharjoittelunkin voi suorittaa ulkomailla. Jo itsessään kemian laitos on kansainvälinen opiskelupaikka, jossa työskentelee tutkijoita mm. Australiasta, Kiinasta, Latviasta, Norsunluurannikolta, Romaniasta, Unkarista ja Venäjältä.

 

17.05.2006 12:52 Markku Wiik