Maria Lahtisen väitös 20.6.2006
Maria Lahtinen väitteli tiistaina 20.6.2006 aiheenaan "Birch leaf surface flavonoids: chemical analysis and their role as defensive compounds and potential chemotaxonomic markers". Vastaväittäjänä toimi prof. Riitta Julkunen-Tiitto Joensuun yliopistosta ja kustoksena oli prof. Kalevi Pihlaja. Väitöskirjan olivat esitarkastaneet prof. Kristiina Wähälä Helsingin yliopistosta ja dos. Riitta Törrönen Kuopion yliopistosta.
Useassa valtakunnallisessa lehdessäkin huomioitu Maria Lahtisen väitöskirjatyö toi uutta tietoa suomalaisten koivulajien lehtien pinnalla vaikuttavien flavonoidiyhdisteiden kemiallisesta rakenteesta, yhdisteiden vaikutuksesta koivunlehtiä syöviin hyönteisiin sekä flavonoidien soveltuvuudesta koivulajien kemotaksonomiseen luokitteluun. Pohjois-Suomen tunturikoivumetsiä aika ajoin vakavasti vahingoittavien tunturimittarin toukkien kannalta väitöskirjatyön merkittävin tulos oli se, että flavonoidien havaittiin hidastavan ja häiritsevän toukkien kasvua, jos flavonoideja oli lehden pinnalla yli 40 mg/g. Mielenkiintoista on se, että tunturikoivu tuottaa flavonoideja alle 30 mg/g, eivätkä kyseiset yhdisteet siis ilmeisesti pysty toimimaan tunturikoivun puolustusyhdisteinä. Hieskoivulla flavonoidituotanto puolestaan voi olla yli 100 mg/g; tällaisten pitoisuuksien havaittiin kykenevän aiheuttamaan tunturimittareille jopa 100% kuolleisuuden. Flavonoidien todettiinkin toimivan koivulla kvantitatiivisena, ei kvalitatiivisena puolustuksena, koska kvalitatiivisesti hies- ja tunturikoivun flavonoidiprofiileissa ei havaittu eroa.
Väitöskirjatyössä tunnistettujen flavonoidien havaittiin toimivan myös erinomaisina kemotaksonomisina markkereina. Työssä kehitettiin nopea nestekromatografinen menetelmä, jonka avulla on mahdollista jaotella koivulajit joko raudus- tai hieskoivutyyppisiin. Menetelmän etuna on paitsi nopeus myös se, että sitä voidaan soveltaa lehteä puusta irrottamatta ja se toimii jopa lehden talvisilmuihin. Menetelmän avulla olisi myös mahdollista tutkia sitä kuinka paljon yksittäiset tunturikoivut (hies- ja vaivaiskoivun hybridejä) ovat saaneet perimästään hies- tai vaivaiskoivulta. Onkin helppoa olla vastaväittäjänä toimineen prof. Julkunen-Tiiton kanssa samaa mieltä siitä, että nyt tarkastettu tutkimus oli viisine jo julkaistuine artikkeleineen paitsi laadukas, niin se aukaisi myös lukuisia uusia kysymyksiä, joihin tultaneen etsimään vastauksia tuonnempana, kunhan tulossa oleva uusi perheenjäsen sen sallii.
Onnittelut tohtorille erinomaisesta työstä!