Kemian kevät ’11 – Kohti tulevaisuutta
Kemian kevät 11.-13.5.2011 kokosi yhteen opiskelijat ja henkilökunnan. Tapahtumassa kolmisenkymmentä kemian opiskelijaa esitteli tekemiään opinnäytetöitä.
Kemian keväässä esiintyneet opiskelijat
Kemian kevät käynnistyi keskiviikkona johdantoluennoilla ja erikoistyöesitelmillä. Johdantoluennoilla kuultiin viimeaikaisista kehityksistä ellagitanniinikemiassa sekä ionisista nesteistä johdepolymeerien tutkimuksessa. Torstaina vuorossa olivat LuK-esitelmät. Kaikki pidetyt esitykset olivat hyviä, luontevia ja tieteellisesti tasokkaita, ja, mikä hienointa, keskustelua syntyi ja esitettyihin kysymyksiin osattiin vastata hyvin.
Riina Suntioinen kertoo kiraalisten binaftaleenijohdannaisten sähkökemiallisesta polymeroinnista.
Perjantaiaamun aloittivat lukuvuosipalautteesta järjestetty keskustelutilaisuus sekä perinteiset linjaesittelyt, jonka jälkeen vuorossa oli erikoistyöntekijöiden posterinäyttely. Arcanumin aulassa oli myös näytillä vanhoja kemiaan liittyviä esineitä, joille etsittiin oikeita nimiä ja käyttötarkoituksia. Yleisökilpailun voitti tietämyksellään opiskelija Jorma Kim. Iltapäivällä suunnattiin menneisyydestä kohti tulevaisuutta. Urapolkuseminaarissa työelämässä olevat kemistit kertoivat omasta urastaan ja siitä, mitä kaikkea kemisti voikaan tehdä, ja mihin työ voi kuljettaa?
Posterinäyttely
Tapahtuma huipentui iltajuhlaan. Juhlassa Turun Kemistikerho jakoi vuosittaisen Antti Vesala –palkinnon tapahtuman parhaille postereille. Tänä vuonna palkinnon saivat Reija Ruusunen posterista "Kiinteän tilan NMR-mittauksia alumiinia sisältävistä titaanidioksidinäytteistä" ja Ossi Myllymäki posterista "Pyrrolin polymerointi Ce(IV)/polyfosfaatti-kalvon avulla". Lisäksi nautittiin hyvästä ruuasta, seurasta ja ohjelmasta. Oman säväyksensä illalle antoivat Arc1:seen järjestetty jääkiekon kisakatsomo ja ilmaveivi.
Iltajuhlasta