Lukuvuosikyselyt

 

Kyselyn tuloksia käsitellään vuosittaisessa opetuksen palaute- ja kehittämistilaisuudessa, jossa opiskelijat ja opettajat pohtivat yhdessä opetukseen ja oppimiseen liittyviä asioita. Kyselyn pohjalta pyritään kehittämään biologian opintojen rakennetta ja sisältöjä. Kyselyssä tarkastelun kohteena ovat ensi sijassa päättyvään lukuvuoteen liittyvät asiat. Vuosittain toistuvien kyselyiden tuloksia verratessa voidaan tulevaisuudessa nähdä, mihin suuntaan asiat kehittyvät.

Kyselyssä on sekä numeerisesti ilmaistuja monivalintakysymyksiä että mahdollisuus vapaasti kirjoitettaville kommenteille. Ohessa on raportit kyselyn numeerisesta osiosta sekä joitakin koulutusohjelmatyöryhmän kommentteja vapaasti kirjoitetuissa vastuksissa esille tulleisiin asioihin.

 

Lukuvuosikysely 2010

Biologian laitoksen koulutusohjelmatyöryhmä toteutti keväällä 2010 kolmatta kertaa lukuvuosikyselyn biologian opetuksesta. Aiheina mm. opintokokonaisuudet, ohjaus ja neuvonta, tiedotus ja opetustilat. Kyselyyn vastasi 63 opiskelijaa, joista 42 oli LuK-vaiheen opiskelijoita.

Lukuvuosikysely 2009

Vuoden 2009 lukuvuosikysely pidettiin 9.3.-9.4.2009. Kyselyyn vastasi 52 opiskelijaa, joista 27 oli LuK-vaiheessa. Samalla toteutettiin opettajille suunnattu kysely, johon vastasi yhteensä 16 henkilöä. Opettajakyselyn vastauksiin voi tutustua tämän linkin kautta.

 

Lukuvuosikysely 2008

Biologian laitoksen koulutusohjelmatyöryhmä toteutti keväällä 2008 ensimmäisen kerran sähköisesti Webpropol-palvelun avulla lukuvuosikyselyn biologian opetuksesta, opintokokonaisuuksista, ohjauksesta, neuvonnasta, tiedotuksesta ja tiloista. Kyselyyn vastasi 69 opiskelijaa, joista yli puolet oli LuK-vaiheen opiskelijoita.

 

13.04.2011 08:23 Tapio Haavisto