Aineenopettajat

 

Aineenopettajan linja valitaan 1. syksyn kuluessa, koska linjan opinnot eroavat osittain jo 1. keväänä  muiden linjojen opinnoista. Opettajalinjalle on vuotuinen kymmenen opiskelijan kiintiö; mahdollinen karsinta tapahtuu biologian perusopinnoissa menestymisen perusteella. Vaikka luonnontieteellisillä aloilla on pulaa opettajista, tilanne ei ole yksiselitteisesti näin biologiassa, varsinkaan biologian opettajia kouluttavien yliopistokaupunkien ympäristöissä.

Biologian aineenopettajan LuK-tutkinto koostuu pääosin biologian perus- ja aineopinnoista sekä toisen opetettavan aineen opinnoista. Toinen opetettava aine on yleensä ollut maantiede, mutta myös kemia, terveystieto tai muu peruskoulussa ja lukiossa opetettava aine tai luokanopettajan monialaiset opinnot käyvät. FM-tutkinto koostuu opettajan pedagogisista opinnoista ja biologian syventävistä opinnoista. Pedagogisiin opintoihin pääsyyn liittyy vuosittain tammikuussa opettajan pedagogisiin opintoihin haku (kasvatustiede) ja huhtikuussa soveltuvuuden arvioinnit. Opettajalinjan syventävissä opinnoissa voi erikoistua joko ekologiaan tai fysiologiaan ja genetiikkaan.

Tiedot tutkintoihin liittyvistä opinnoista löytyvät matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kirjamuotoisesta opinto-oppaasta tai vastaavista oppiainekohtaisista sähköisistä oppaista:

 

02.08.2011 09:11 Matti Ketola