Tieteellinen tutkimus laitoksella

 

Biokemian ja elintarvikekemian laitoksella tehdään sekä luonnontieteellistä perustutkimusta että soveltavaa tutkimusta. Ne ovat osa Turun yliopiston tutkimuksen laajinta vahvuusaluetta, molekulaaristen biotieteiden tutkimusta.

Tutkimus kohdistuu bakteerien, yksisoluisten eukaryoottien, eläinten sekä kasvien biokemiaan, biomolekyyleihin ja aineenvaihdunnan reaktioihin. Tutkimus liittyy muunmuassa entsyymien toimintaan ja rakenteisiin,  molekulaariseen solubiologiaan, funktionaalisiin elintarvikkeisiin ja bioenergian  tuotantoon, sekä erilaisten analyyttisten- ja diagnostisten menetelmien kehitykseen. Tutkimustoiminta jakaantuu biokemian koulutusohjelman linjojen mukaisesti  biokemian, elintarvikekemian, elintarvikekehityksen, molekulaarisen biotekniikan ja diagnostiikan ja  molekulaarisen kasvibiologian eri osa-alueisiin.

Oppiaineiden välisen yhteistyön ohella laitos työskentelee tiiviisti yliopiston eri laitosten ja tiedekuntien kanssa. Yhteisiä tutkimushankkeita on myös kotimaisten tutkimuslaitosten ja yritysten, sekä kansainvälisten bioalan tutkimusryhmien kanssa. Laitoksen tutkimusta rahoittavat Suomen Akatemia, Tekes, EU, sekä säätiöt ja kotimaiset alan yritykset.

 

 

 

04.01.2012 13:31 Jukka-Pekka Suomela